Sisäisen kelloni pitkät ja lyhyt viisari ovat vaihtaneet paikkaa. Yritän nöyrästi palvella molempia, toista, ihan mitä tahansa. Teimme nopeita ratkaisuja ja sen myötä raporttimme Kiotosta jatkuu, sillä meillä on täällä mukava, puhdas ja varsin miellyttävä majoitus kolmeksi yöksi. Ja tämä kaupunki on niin kiinnostava!
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
OSAKA.EIKU KIOTO
Kioto, Kioto, Kioto. Kaksi vuorokautta Japanissa. Aloitimme Osakasta, jonne saavuimme paikoitellen kivuliaalla yölennolla, jonka suoritimme urheiluhengellä. Aloitimme Japanin kuin kerroskiisselin: pohjalta. Hotellimme sijaitsi samalla alueella kuin hampaattomien naisten ja likaisten miesten seinättömät ja katottomat kodit. Japanilaiset ovat ihmeellisen, hämmästyttävän ystävällisiä. Heidän avullaan löysimme sivukujan, hotellimme ja huoneen. Yksi kuva kertoisi paremmin ne tuhat rumaa sanaa, jotka kuvaisivat haisevaa, pientä, rikkinäistä putkaamme. Nopeat naiset tekevät nopeita päätöksiä, mutta vasta täydellä mahalla. Jätimme rinkat kyydistä ja lähdimme syömään Nambaan, yhteen Osakan keskuksista. Pohjoisen, pienen marginaalikieliväestön edustajille kesti melko kauan ymmärtää, mikä on miljoonakaupunki. Namba oli vähän kuin Kamppi, joka kattaisi alueen Kampista Kaisaniemeen täynnä kauppoja, ravintoloita, kahviloita. Neljässä kerroksessa.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Jet Lag Set
Edessä oleva aikavyöhykkeiden ylitys hieman huimaa. Netistä löytyi laskuri, jonka avulla aikaerosta toipumista neuvotaan tukemaan valon saantia annostelemalla. Hmm. Epäilemättä hoidamme väsymystä vanhalla, hyväksi havaitulla setillä: viipotetaan kaupungilla niin kauan kuin vieteriä riittää, sen jälkeen muumioidutaan zombeiksi hostelliin ja lähdetään uuteen nousuun seuraavana päivänä lähimmän izakayan tahi muun kuppilan kautta. Tämä, jos mikä, on selkeästi ikääntymisen merkkejä, sillä en koskaan, ikinä, ennen vanhaan, muinoin ja silloin yhekskytluvulla olisi pohdiskellut ennen matkaa, että "mitä jos alkaa väsyttämään"???? Onneksi olemme molemmat torkkunäppäimellä varustettuja. Itse pysyn lyhyemmillä lennoilla harvoin hereillä lentokoneessa siihen saakka, kun turvavyövalo sammuu. Tuuli puolestaan nukahtaa jo ennen nousukiitoa... Ennen kaikkea, olemme lähdössä l-o-m-a-l-l-e. Jos väsyttää, voi mennä nukkumaan. Jos ei jaksa lähteä katsomaan jotain temppeliä, ei lähde. Ja tämän hämmästyttävän, suorastaan metafyysisen lähestymistavan oppii vasta, kun tulee riittävän vanhaksi. (Tai riittävän väsyneeksi.)
Lento Osakaan lähtee Suomen aikaa 17:20 ja aikaeron ollessa +6h, kellon voi koneessa samantien siirtää näyttämään 23:20. Mutta miten kaksi innostunutta tätiä saadaan sammumaan yöunille koneessa, kun sisäinen kello huutaa touhuamaan? Korvatulpat, "silmäpeitot", puhallettavat niskatyynyt, villasukat on pakattu. Lentoemo- tai eno saa kantaa meille sisäiset iltamyssyt. Olemme myös sopineet yhteisestä aikaisesta aamuherätyksestä lähtöpäivänä eli perjantaiaamuna siirtääksemme sisäistä kelloa edes vähän, mutta herääminen tulee olemaan epäinhimillistä, raakaa, julmaa ja rikollista. En ole kertonut Tuulille, mutta aion yksinkertaisesti potkaista hänet lattialle heti, kun herätyskellot kännyköissämme alkavat pipajamaan. Suomalaisten kirosanojen läpikäynti siivittäköön sitten omaa ylösnousemustani.
Lentokoneessa nukkumisesta tuli vielä mieleen eräs tarina. Sanotaanko vaikka, että yhden kaverin tarina. No tää kaveri oli tulossa jostain Keski-Euroopasta kotiin ja sanotaanko vaikka, että ei ollut tuhlannut aikaa siellä nukkumiseen. Tai siis niin se kertoi. Parin tunnin lento ja tää kaveri vaipui uneen heti, kun turvavyön sai kiinni. Seuraavan kerran tajunta alkoi palaamaan, kun aloitettiin laskeutumisvalmistelut Suomen ilmatilassa. Niin sitten tällä kaverilla oli sellainen epämääräinen olo, että ihan kuin joku lentoemo olis unessa antanut sille suklaata, sveitsiläistä suklaata, Swiss Airin koneessakin kun oltiin. Se vähän pohdiskeli sitä varsin vahvaa muistikuvaa, mutta koska ei löytänyt mistään suklaata, päätteli sen voimakkaaksi unikokemukseksi. Tää kaveri sai varsin pian laskeutumisen jälkeen selville, että se ei sittenkään ollut unta. Suklaa löytyi. Kaverin takapuolta peittävien farkkujen päälle sulaneena kerroksena. Ihan vähän hitaammallakin mielikuvituksella ehti siinä ylösnoustessa keksimään, että miltä se ruskean suklaan peittämä peppu -ja myös reisien takapinta ja sisäpintakin- erehdyttävästi näytti. Tää kaveri oli nopea, sitoi takkinsa äkkiä vyötärölle peittämään ja kurvasi koneesta suoraan vessaan raaputtamaan suklaata farkuista kotiavaimien avulla. Sitä oli paljon. Ja se oli härskin näköistä, mutta hyvää suklaata. Tää kaveri oli unissaan vastaanottanut tarjotun suklaapötkön, tiputtanut sen syliinsä odottamaan heräämistä, josta se oli luiskahtanut penkin ja pepun väliseen lämpimään huhmareeseen. Mitä opimme tästä? Älä ota myöskään namutädeiltä mitään.
Lento Osakaan lähtee Suomen aikaa 17:20 ja aikaeron ollessa +6h, kellon voi koneessa samantien siirtää näyttämään 23:20. Mutta miten kaksi innostunutta tätiä saadaan sammumaan yöunille koneessa, kun sisäinen kello huutaa touhuamaan? Korvatulpat, "silmäpeitot", puhallettavat niskatyynyt, villasukat on pakattu. Lentoemo- tai eno saa kantaa meille sisäiset iltamyssyt. Olemme myös sopineet yhteisestä aikaisesta aamuherätyksestä lähtöpäivänä eli perjantaiaamuna siirtääksemme sisäistä kelloa edes vähän, mutta herääminen tulee olemaan epäinhimillistä, raakaa, julmaa ja rikollista. En ole kertonut Tuulille, mutta aion yksinkertaisesti potkaista hänet lattialle heti, kun herätyskellot kännyköissämme alkavat pipajamaan. Suomalaisten kirosanojen läpikäynti siivittäköön sitten omaa ylösnousemustani.
Lentokoneessa nukkumisesta tuli vielä mieleen eräs tarina. Sanotaanko vaikka, että yhden kaverin tarina. No tää kaveri oli tulossa jostain Keski-Euroopasta kotiin ja sanotaanko vaikka, että ei ollut tuhlannut aikaa siellä nukkumiseen. Tai siis niin se kertoi. Parin tunnin lento ja tää kaveri vaipui uneen heti, kun turvavyön sai kiinni. Seuraavan kerran tajunta alkoi palaamaan, kun aloitettiin laskeutumisvalmistelut Suomen ilmatilassa. Niin sitten tällä kaverilla oli sellainen epämääräinen olo, että ihan kuin joku lentoemo olis unessa antanut sille suklaata, sveitsiläistä suklaata, Swiss Airin koneessakin kun oltiin. Se vähän pohdiskeli sitä varsin vahvaa muistikuvaa, mutta koska ei löytänyt mistään suklaata, päätteli sen voimakkaaksi unikokemukseksi. Tää kaveri sai varsin pian laskeutumisen jälkeen selville, että se ei sittenkään ollut unta. Suklaa löytyi. Kaverin takapuolta peittävien farkkujen päälle sulaneena kerroksena. Ihan vähän hitaammallakin mielikuvituksella ehti siinä ylösnoustessa keksimään, että miltä se ruskean suklaan peittämä peppu -ja myös reisien takapinta ja sisäpintakin- erehdyttävästi näytti. Tää kaveri oli nopea, sitoi takkinsa äkkiä vyötärölle peittämään ja kurvasi koneesta suoraan vessaan raaputtamaan suklaata farkuista kotiavaimien avulla. Sitä oli paljon. Ja se oli härskin näköistä, mutta hyvää suklaata. Tää kaveri oli unissaan vastaanottanut tarjotun suklaapötkön, tiputtanut sen syliinsä odottamaan heräämistä, josta se oli luiskahtanut penkin ja pepun väliseen lämpimään huhmareeseen. Mitä opimme tästä? Älä ota myöskään namutädeiltä mitään.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Kuin mehiläiset kennoissaan
Salarymanin, kapitalismin kyydissä kipittävän pikku oravan toinen koti, on kapselihotelli. Sinne työnsankari voi sujahtaa nukkumaan ylipitkän työpäivän päätteeksi, sake-paukkuja pomon kanssa tuhottuaan ja viimeisen junan missattuaan. Tai tämän kliseen olemme antaneet kertoa itsellemme. (Ensimmäisestä linkistä kannattaa katsoa myös muita tapoja levätä...)
Meidän Tokion hostellimme on reppumatkailijoille suunnattu puisine kapseleineen, originaalien kapselihotellien ollessa muovisia. Mutta mehiläisten lailla, teemme pesän ainakin neljäksi yöksi kennoihin. Hostellissa on ladies floor, koko kerros varattuna vain naisille. Erään blogin mukaan japanilaiset mimmit pitäisivät näissä paikoissa pyjamabileitä! Parhaimmissa on hienot yhteiset tilat ja keittiö sekä furo, japanilainen kuuma kylpy. Osaan kapselihotelleista on naisilta pääsy kokonaan kielletty. Tämä vaatii juonimista, sillä haluaisimme luonnollisesti kokea, miltä tuntuu nukkua känninen, kuorsaava salaryman oikealla JA vasemmalla sekä yläpuolella/alapuolella.
Perjantai ei vaan tunnu koittavan, allekirjoittanutta häiritsee myös tällä viikolla erään opinnäytetyön kirjoitus.
Meidän Tokion hostellimme on reppumatkailijoille suunnattu puisine kapseleineen, originaalien kapselihotellien ollessa muovisia. Mutta mehiläisten lailla, teemme pesän ainakin neljäksi yöksi kennoihin. Hostellissa on ladies floor, koko kerros varattuna vain naisille. Erään blogin mukaan japanilaiset mimmit pitäisivät näissä paikoissa pyjamabileitä! Parhaimmissa on hienot yhteiset tilat ja keittiö sekä furo, japanilainen kuuma kylpy. Osaan kapselihotelleista on naisilta pääsy kokonaan kielletty. Tämä vaatii juonimista, sillä haluaisimme luonnollisesti kokea, miltä tuntuu nukkua känninen, kuorsaava salaryman oikealla JA vasemmalla sekä yläpuolella/alapuolella.
Perjantai ei vaan tunnu koittavan, allekirjoittanutta häiritsee myös tällä viikolla erään opinnäytetyön kirjoitus.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
The Japanise Way?
Menemme Ghibli-museoon, sillä haluamme nukkua Totoron mahan päällä ja ajella Kissabussilla. (Sivustolla väitettiin, että vain alle 12-vuotiaat saavat mennä bussiin sisälle, mutta onneksi olemme niin hyvin säilyneitä, että kukaan ei huomaa kahta tätiä takapenkillä.)
Liput tai itse asiassa: voucherit, joilla lippu lunastetaan, pitää ostaa etukäteen. Museosta ei saa ostettua lippuja. Koko kuukauden ja seuraavan kolmen kuukauden voucherit tulevat myyntiin joka kuukauden 1.päivä. Voucherin voi ostaa vain tietylle päivälle JA tietylle kellonajalle. Sisäänpääsy on aukiolopäivinä vain tiettyinä kelloinaikoina, kuten 12.00-12.30. Sharp, tasan, myöhästyneet eivät pääse sisälle.
No entäs se voucherin osto? Vain Lawson- ketju Japanissa myy niitä, vähän niin kuin R-kioskilla olisi monopoli Heurekan lippuihin. Kaupoissa on lippuautomaatteja, joiden nimi on osuvasti Loppi. Halusimme hankkia liput etukäteen, jota museon sivuilla myös suositellaan lämpimästi. Eurooppalaisia ohjataan käyttämään varaamiseen italialaisen, ranskalaisen tai brittiläisen matkatoimiston sivuja, joista vain yksi oli englanninkielinen (arvaa mikä?). Mutta britit olisivat postittaneet voucherit vain etanapostilla ja siellä saarivaltiossa asuneena en luota British Royal Postin etanoihin, jotka joko syövät kuljetuksen tai lähettävät sen Kiinan kautta (kyllä, Niinan kirje tuli oikeasti Kiinan kautta, koska hän oli piirrellyt muka-kirjoitusmerkkejä kuoreen).
Huomasin brittitoimiston sivuilta samanlaisen logon kuin meille railipassit myyneen helsinkiläisen matkatoimiston sivuilla oli. Johonkin samaan ketjuun he kuuluvat ja tiedustelin sähköpostitse, josko täältä Suomesta käsin voisimme saada voucherit. Ja ystävällinen vastaaja kertoi, että kyllä se onnistuu, laitatte vain nimet ja passinnumerot ja hostellin osoitteen, niin voucherit toimitetaan teille SINNE odottamaan. Villeimmillään ketju voi muodostua seuraavaksi: minä -> suomalainen matkatoimisto -> japanilainen matkatoimisto -> Lawson-ketju -> kuriiripalvelu -> hostellimme Osakassa -> heli&tuuli saavat voucherit -> vaihtavat ne 17.4 klo.12 lippuihin - > menevät museoon.
Ai mitkä sähköiset liput? Ai luottokortilla tai pankkitunnuksilla maksaminen? TYLSÄÄ!
Ainahan on tietysti mahdollista, että Helitädiltä jäi huomaamatta se neonvärinen, vilkkuva verkkokaupan logo...
torstai 26. maaliskuuta 2009
Listoja ja kuumetta
Pitkä on matka pitkäperjantaihin, lähtöpäivään, mutta onneksi aika juoksee nopeasti. Tärkeimmät, lentoliput Osakaan ja Japan RailPassit, ovat hankittuina. Listoja rakastavina olemme laatineet jo monta settiä muistettavaa ja otsikot kertovat kaiken: to do, to buy, to remember, to get... Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ennen lähtöä, viimeisellä viikolla (lue = edellisenä päivänä) kaupungilla näkyy kaksi punoittavaa tätiä etsimässä kaikkea mahdotonta ja tarpeellista. Tärkeintä on kuitenkin levittää siivet ja heittäytyä kohti edessä aukeavaa maisemaa. Lähdön odottaminen tuntuu--- pirun hyvältä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)