Tata maata on niin vaikea kuivailla sanoin tai edes valokuvin. Japani on eletteva. Niine kaikkineen, mita silla on annettavana. On elettava myos ne hetket ja kuvat, joilta haluaisi vaan sulkea silmansa ja hajuaistinsa: pissalta haisevat puliukot ja pornokauppiaat kaduilla, rakkauden hotellit ja tyttobaarit seka se vastaantuleva piri-pirjo, jonka kaukainen hengenheimolainen juhlii ikuista vappuaan Sornaisten kurvissa. Toisaalta on myos elettava ne kasittamattoman hienot hetket ja kuvat: kapeat kujat ja kirsikkapuut, henkeasalpaavat temppelit ja pyhatot, neonvalot ja liikenneruuhkat.
Reppumatkailun syvin olemus tarkentuu tavatessa ystavallisia ihmisia, jotka ovat aina valmiita auttamaan, vaikkei yhteista kielta olisikaan. Ne lukuisat ohikulkijat, turistioppaat ja virkavalta ovat ohjanneet meidat kerta toisensa jalkeen edes vahan enemman oikeampaan suntaan. Travellerin elamantavan ymmartaa sitten kun tapaa toisen kaltaisensa. Kahden vasyneen tadin juttujen kuunteleminen ja niille nauraminen osoitti, etta tapaamamme "poika" on nuoresta iastaan huolimatta elamankoulun primusoppilas, jolla on sydan paikallaan. - Niin kuin Anu joskus opetti: " Hyvaa saa, kun hyvaa jakaa". Duska, teit meihin molempiin vaikutuksen, toivottavasti tapaamme viela joskus jossain.
Tadit jatkaa seikkailuaan huomenna Tokioon. Studio Ghiblin liput ovat hukassa, jossain siella lahiohelvetissa, josta muutamaa paivaa aikaisemmin pakenimme. Elama vaan joskus on sellaista. Asiat eivat aina suju niin kuin on suunnitellut, mutta sehan siita tekeekin niin uskomattoman.
Taalta palatessamme sielu on taynna uusia kokemuksia ja kolhuja, eika mikaan varmastikaan ole entisellaan. paitsi Japani. Aina sydamessani.
Aikamoista. Oliko vessoissa myös musiikkia, ettei lorina kuulu?
VastaaPoista