Jet Lag Set

Edessä oleva aikavyöhykkeiden ylitys hieman huimaa. Netistä löytyi laskuri, jonka avulla aikaerosta toipumista neuvotaan tukemaan valon saantia annostelemalla. Hmm. Epäilemättä hoidamme väsymystä vanhalla, hyväksi havaitulla setillä: viipotetaan kaupungilla niin kauan kuin vieteriä riittää, sen jälkeen muumioidutaan zombeiksi hostelliin ja lähdetään uuteen nousuun seuraavana päivänä lähimmän izakayan tahi muun kuppilan kautta. Tämä, jos mikä, on selkeästi ikääntymisen merkkejä, sillä en koskaan, ikinä, ennen vanhaan, muinoin ja silloin yhekskytluvulla olisi pohdiskellut ennen matkaa, että "mitä jos alkaa väsyttämään"???? Onneksi olemme molemmat torkkunäppäimellä varustettuja. Itse pysyn lyhyemmillä lennoilla harvoin hereillä lentokoneessa siihen saakka, kun turvavyövalo sammuu. Tuuli puolestaan nukahtaa jo ennen nousukiitoa... Ennen kaikkea, olemme lähdössä l-o-m-a-l-l-e. Jos väsyttää, voi mennä nukkumaan. Jos ei jaksa lähteä katsomaan jotain temppeliä, ei lähde. Ja tämän hämmästyttävän, suorastaan metafyysisen lähestymistavan oppii vasta, kun tulee riittävän vanhaksi. (Tai riittävän väsyneeksi.)

Lento Osakaan lähtee Suomen aikaa 17:20 ja aikaeron ollessa +6h, kellon voi koneessa samantien siirtää näyttämään 23:20. Mutta miten kaksi innostunutta tätiä saadaan sammumaan yöunille koneessa, kun sisäinen kello huutaa touhuamaan? Korvatulpat, "silmäpeitot", puhallettavat niskatyynyt, villasukat on pakattu. Lentoemo- tai eno saa kantaa meille sisäiset iltamyssyt. Olemme myös sopineet yhteisestä aikaisesta aamuherätyksestä lähtöpäivänä eli perjantaiaamuna siirtääksemme sisäistä kelloa edes vähän, mutta herääminen tulee olemaan epäinhimillistä, raakaa, julmaa ja rikollista. En ole kertonut Tuulille, mutta aion yksinkertaisesti potkaista hänet lattialle heti, kun herätyskellot kännyköissämme alkavat pipajamaan. Suomalaisten kirosanojen läpikäynti siivittäköön sitten omaa ylösnousemustani.

Lentokoneessa nukkumisesta tuli vielä mieleen eräs tarina. Sanotaanko vaikka, että yhden kaverin tarina. No tää kaveri oli tulossa jostain Keski-Euroopasta kotiin ja sanotaanko vaikka, että ei ollut tuhlannut aikaa siellä nukkumiseen. Tai siis niin se kertoi. Parin tunnin lento ja tää kaveri vaipui uneen heti, kun turvavyön sai kiinni. Seuraavan kerran tajunta alkoi palaamaan, kun aloitettiin laskeutumisvalmistelut Suomen ilmatilassa. Niin sitten tällä kaverilla oli sellainen epämääräinen olo, että ihan kuin joku lentoemo olis unessa antanut sille suklaata, sveitsiläistä suklaata, Swiss Airin koneessakin kun oltiin. Se vähän pohdiskeli sitä varsin vahvaa muistikuvaa, mutta koska ei löytänyt mistään suklaata, päätteli sen voimakkaaksi unikokemukseksi. Tää kaveri sai varsin pian laskeutumisen jälkeen selville, että se ei sittenkään ollut unta. Suklaa löytyi. Kaverin takapuolta peittävien farkkujen päälle sulaneena kerroksena. Ihan vähän hitaammallakin mielikuvituksella ehti siinä ylösnoustessa keksimään, että miltä se ruskean suklaan peittämä peppu -ja myös reisien takapinta ja sisäpintakin- erehdyttävästi näytti. Tää kaveri oli nopea, sitoi takkinsa äkkiä vyötärölle peittämään ja kurvasi koneesta suoraan vessaan raaputtamaan suklaata farkuista kotiavaimien avulla. Sitä oli paljon. Ja se oli härskin näköistä, mutta hyvää suklaata. Tää kaveri oli unissaan vastaanottanut tarjotun suklaapötkön, tiputtanut sen syliinsä odottamaan heräämistä, josta se oli luiskahtanut penkin ja pepun väliseen lämpimään huhmareeseen. Mitä opimme tästä? Älä ota myöskään namutädeiltä mitään.